Yritys

Perheyritys aloitti toimintansa pienessä vaatimattomassa verstaassa, mutta on tyytyväisten asiakkaiden ansiosta yrityksen tilauskanta ja henkilökunta on kasvanut. Nykyään henkilökuntaan kuuluu jo yli 20 työntekijää.

Tuotteiden laatu ja maine on löytänyt tiensä Ison-Britannian alueelle ja yhteistyössä EA Design & Trade AB:n kanssa portaita on saatavilla nyt myös Suomessa www.portaat.net, Ruotsissa www.trappor.net ja Norjassa www.nytrapp.no

Yritys on erikoistunut yksilöllisien portaiden suunnitteluun, valmistamiseen ja asentamiseen. Portaiden lisäksi tuotevalikoimaan kuuluu myös portteja, kaiteita, katoksia ja muita sisustukseen liittyviä tuotteita.

Erikoistunut henkilökunta hallitsee hitsaamisen, metallin runkojen valmistuksen, puun jalostamisen, mutta myös suunnittelun ja portaiden piirtämisen kaksi ja kolmiulotteisesti.

Yrityksen tiloista löytyy metallin jalostus, puunjalostus, maalaus, liimaus ja laukkaus. Tuotannon yhteydessä on myös suunnittelu ja asennustilat. Näyttelymalleja on esillä näyttely ja konttoritilassa joka on aivan kulman takana.

Otamme vastuun koko prosessista. Tulemme ottamaan mitat paikanpäällä, jonka jälkeen teemme piirustuksen portaastasi. Kun olet hyväksynyt piirustukset ja olemme vastaanottaneet 50 prosenttia kaupan kokonaissummasta portaat menevät tuotantoon. Sinun takuusi hyvästä laadusta ja näyttävästä portaasta on se, että portaan loppusumma laskutetaan vasta, kun olemme asentaneet portaan ja olet tyytyväinen siihen.

Ota yhteys niin perehdytään yhdessä sinun projektiisi.